Liebster Award

Mummo ja koira kysyy, minä vastaan.

Kiitos tunnustuksesta, Mummo ja koira! Tämän myötä sain uuden, mitä aidonmakuisimman blogituttavuuden. Käykää tekin kurkkimassa!

Ohjeet Liebster Awardin saaneelle

  1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
  2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
  3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
  4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Mummolla oli hyviä kysymyksiä:

1. Mietitkö tarvikkeita ostaessasi esim. lankoja, miten ne on tuotettu?
– Mietin. Lankavaraston huvettua olen päättänyt suosia enemmän suomalaisia lankoja.

2. Suositko kotimaisia tuotteita käsitöissäsi?
– Kyllä, mahdollisuuksien mukaan. Nykyään luen kotimaiseksi myös espanjalaiset materiaalit, mutta yllättäen en ole löytänyt esimerkiksi vastuullisesti tuotettujen kankaiden verkkokauppaa, vaikka Espanja on Suomea merkittävämpi vaatemahti. Tosin yleinen ekologisuusajattelu tuntuu olevan jonkin verran Suomea jäljessä. Kun tarvitsen kankaita, tilaan ne Suomesta käyttäen muutaman kuukauden välein vierailevia sukulaisia kuriireina.
3. Mistä ostat useimmiten käsityömateriaalisi; verkosta/lähimarketista/erikoisliikkeestä?
– Minun ei ole tarvinnut ostaa materiaaleja käytännössä ainakaan pariin vuoteen. Joululomalla tosin ostin Lankamaailmasta paitamatskut! Mutta yleensä teen armotonta vertailua ja tilaan netistä. Täällä asuessa koen sen helpoimmaksi, sillä en niin nauti liikkeissä kiertelystä ylipäätään.
4. Ostatko käsityölehtiä/-kirjoja vai teetkö oman mallin mukaan?
– Tilasin pari kuukautta sitten Ottobren, mutta muuten en ole tilannut lehtiä vuosiin. Kierrätysompelua olen harrastanut jonkin verran mutulla materiaalien muodoista ja saatavuudesta riippuen. Uusista materiaaleista ommellessani käytän useimmien kaavoja tai muuta ohjetta.
Neuloessa käytän yleensä netistä (ostettuja) ohjeita. Sovellan niissä jotain usein itsekin, tai teen kokonaan omana improna.
5. Lempikäsityökirjailijasi?
– Veera Välimäki. Ihailen Veeran mielenkiintoisia rakenneratkaisuja, mutta myönnän, että useimmat mallit ovat makuuni vähän liian koristeellisia. Lemppari silti, koska Veeran neuleita on aina hauska tehdä!
6. Mikä on mieleisesi käsityötapa; neulominen, virkkaaminen, ompeleminen tai joku muu?
– Ykköstä on vaikea valita. Eniten neulon, mutta nautin myös ompelusta.
7. Oletko haaveillut käsityöyrittäjyydestä?
– Aina.
8. Kirjoitatko muita blogeja?
– Tätä vain.
9. Tykkäätkö ruuanlaitosta ja leipomisesta?
– Voi kyllä 🙂 Ja ruuasta ja syömisestä nam!
10. Teitkö uudenvuodenlupauksen?
– No kyllä ja ei. Ajattelin tänä vuonna päästä torkuttamisesta eroon. Se on ehdottomasti suurin paheeni ja iso juttu, koska olen lapsesta asti kasvanut aamuvätystykseen ja nukun erittäin sikeästi. Olen luontainen yövalvoja ja aamun torkku, mutta ei-loma-aikana menen kyllä aina ajoissa nukkumaan ja pyrin pitämään rytmin myös lomisin, koska mistään ei tule mitään, jos en saa nukkua tarpeeksi. Kuitenkaan, jos herään ennen kellon soittoa luontevasti, en ole muistaakseni kertaakaan noussut ylös; hyvää nukkumisaikaahan on vielä jäljellä! Tämä ei kannata koskaan. Kello soi aina kesken parhaan unen, ja sitten on taas vaikeaa. Mutta tämä täytyy jakaa: poden parhaillaan jetlagia ja nousin päättäväisesti jo seitsämältä, vaikka viikonloppuaamun herätys oli vasta kymmeneksi. Olen tuntenut itseni voittajaksi koko päivän! Luontaisille aamuvirkuille tämä lienee oudon puhetta, mutta minulle heräämistaistelu on tosiasia joka päivä.
497b40cf8cb0bc18d85d2748e69a3cdba47de3b59f6cafe686b1bfe10d43caa2
11. Aiotko pitää sen?
– Aamu kerrallaan, välillä asiaankuuluvasti takapakittaen.
En tällä kertaa jaa tunnustusta edelleen kenellekään tietylle, mutta napatkaa tekin vaikka nämä samat kysymykset. Mun mielestä oli tosi hyvät ja ansaitsevat tulla vastatuksi toistekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close